Kevään merkkejä ilmassa … kaivinkone on nähty Pirttilässä!

13.4.2024

Työt Pirttilän kentällä on saatu taas alkuun kevään lämmettyä ja lumien sekä roudan sulattua. Viimeiset putket ja kaivot upotetaan maan poveen ja täytetään kaivannot umpeen sekä pinta tasataan. Ympäristön maamassat levitellään ja siistitään paikat.

Leader Sepran tuki ”Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit” on myönnetty tukihakemuksen mukaisesti. Sen myötä voidaan käynnistää ko. hankkeen mukaiset työt, eli pinnantasaus kenttäpinnoitteen asennusta varten ja tietysti itse hiekkatekonurmen asennus.

Kevään aikana on lukittu loput hankkeeseen liittyvät urakat. Maansiirtourakka liittyen pintatöihin, jonka urakoitsijana Sakki Oy. Tekonurmen toimittaa Saltex Oy. Tulostaulun hankinta on suunnitteilla. Suoja-aidat laitetaan osittain kentän ympärille suojaamaan tarkoitukseen sopimattomalta käytöltä. Myös sopivia tilaelementtejä on kartoitettu pukuhuone- ja sosiaalitiloiksi kentän laidalle. Katsomorakenteet uusitaan ja ne on tarkoitus toteuttaa talkootyönä.

Tekemistä vielä riittää, kunnes kenttä on pelikunnossa. Kesän alkupuolen kotipelit pelataan vieraissa tai muilla kentillä Haminassa mahdollisuuksien mukaan. Kotisivujen Tapahtumat-osiosta löydät aikataulun kotiotteluista.

Ja todellakin uudistuneen kentän avajaiset pitää järjestää! Ajankohta sekä avajaisohjelma tullaan tiedottamaan kotisivuilla sekä somessa kevään aikana, seuraa ilmoittelua ja tietenkin Summanponnistus.fi -kotisivuja. Avajaiset tulevat olemaan tapahtuma, josta et halua jäädä paitsi.

Joukkueiden valmistautuminen sarjakauteen

Kevät on joukkueille valmistautumista tulevaan sarjakauteen, talven treeneissä on hankittu kuntopohja ja hiottu teknisiä ja taktisia taitoja. Nyt pelataan harjoituspelejä, jotta voidaan arvioida kehitystä edelliseen kauteen sekä tietysti tunnustella, kuinka muiden seurojen joukkueiden talviharjoittelu on sujunut. Oma kenttä on tärkeä osa valmistautumista ja harjoituspelien pelaamisen mahdollistaja, tänä keväänä se nyt ei vain ole mahdollista. Olemme kuitenkin saaneet hyvin korvaavia vuoroja keväälle ja alkukesään muualta. Ensimmäisiä ulkotreenejäkin on jo päästy tekemään. Työtä ja tekemistä on ollut ja tulee vielä olemaan paljon, ennen kuin ollaan valmiita sarjakauteen ja ennen kaikkea kotipeleihin, mutta niitä odotellessa hyvää ja reipasta mieltä!

Summan Ponnistus ry

Jaa artikkeli

Lue lisää artikkeleita